Talvella ei Jyväskylässä ole pulaa tapahtumista, sillä kaupunki on erittäin aktiivinen juuri talvikaudella osittain opiskelijoiden runsaan määrän vuoksi. Siellä toimii myös useampi aktiivinen teatteri ja korkeatasoinen sinfoniaorkesteri, joten säännöllistä kulttuuritarjontaa on runsaasti joka viikko. Myös urheilutapahtumia Jyväskylässä on tarjolla runsaasti ja osaltaan siitä pitää huolen SM-liigatasolla pelaava Jyväskylän oma jääkiekkojoukkue JYP.
Messuja joka lähtöön
Kaupungissa toimii erittäin vilkas messukeskus Jyväskylän Paviljonki ja messutapahtumia on talvikaudella paljon. Tammikuu on verrattain hiljainen, mutta helmikuussa messutoiminta vilkastuu.
Messukauden aloittavat Viherpäivät ja vihertekniikan näyttely. Tapahtumassa pääsee tutustumaan viherrakentamisen uusiin tuuliin ja kuulemaan asiantuntijoiden puhetta niin viherrakentamisen ekologisesta merkityksestä, filosofiasta kuin käytännön toteuttamisestakin. Se on ensisijaisesti suunnattu alan ammattilaisille, mutta kyllä aiheesta kiinnostunut harrastajakin saa tilaisuudesta paljon irti. Keskellä kylmintä talvea tuntuu ihanalta puhua kesäisestä vihreydestä ja tankata uskoa siihen, että tuleva kesä uusine viherrakennushankkeineen on oikeastaan jo ihan ovella.
Toisena vuorossa ovat iki-ihanat häämessut. Jos suunnitteilla on mennä naimisiin lähiaikoina, kannattaa uusimmat häätrendit käydä katsastamassa ja imemässä virikkeitä niin upeisiin morsiuspukuihin, kampauksiin kuin kattauksiinkin. Vaikka häitä ei olisikaan lähipiirissä, pyörähtäminen romantiikan täyttämässä ilmassa elähdyttää kummasti.
Showlink Pets – koko perheen lemmikkimessut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa maaliskuussa. Ohjelmassa on mm. pentukoirien näyttely, suuri kissanäyttely, kaninäyttely ja kymmenillä messuosastoilla esillä kaikkea, mitä lemmikin omistaja tai lemmikkiä harkitseva saattaa tarvita tai haluta. Myös tietoa on tarjolla runsaasti, joten näillä messuilla kannattaa käydä, jos on harkitsemassa vaikkapa koiran ottamista.
Edellä mainittujen messujen lisäksi Jyväskylän Paviljongissa järjestetään vuosittain rakennusmessut, ruoka- ja viinimessut sekä hyvinvointi-, kädentaito- ja antiikkimessut. Näiden lisäksi Paviljongissa on paljon eri paikkakunnilla kiertäviä tapahtumia, jotka vuorollaan järjestetään Jyväskylässä. Tällainen on esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan tilaisuus, joka kyllä on ensisijaisesti ammattilaisille tarkoitettu, mutta kiinnostaa myös suurta joukkoa tavallista yleisöä.
Kirjojen ystävälle
Vuosittain helmikuussa Jyväskylän yliopiston kirjastossa ja kaupunginkirjastossa järjestettävä Vanhan kirjan talvi on tapahtuma, joka todella hemmottelee kirjoja esineinä rakastavaa. Tilaisuudessa on sekä mahdollista tutustua kiinnostaviin antikvaarisiin aarteisiin, kuten ensipainoksiin, ja kuunnella mukaansa tempaavia luentoja ja keskusteluja vanhojen kirjojen tiimoilta. Myös aarteita voi löytää tai vaikkapa aloittaa uuden, innostavan keräilyharrastuksen. Omia varastojaan taas pääsee tyhjentämään, jos ottaa itselleen myyntipöydän.
Jyväskylän kirjamessut taas järjestetään joka vuosi maaliskuussa. Tapahtumassa ovat näytteillä lukuisat suuret ja pienet kustantamot tuoreimmilla teoksillaan. Näillä messuilla paneudutaan erityisesti keskisuomalaisiin kirjoihin. Messujen ohjelmassa on aina dekkarilauantai, jonka aikana Suomen eturivin dekkaristit esiintyvät ja saattaapa vieraana olla joku ulkomaan suuruuskin. Lisäksi tilaisuudessa on usein järjestetty erittäin suosittu luontoiltapäivä, jonka aikana on mahdollisuus tutustua luontokirjoihin ja niiden tekijöihin sekä keskustella erilaisista luontoon liittyvistä kysymyksistä. Jyväskylän kirjamessut ovat miellyttävän kokoinen tapahtuma, jos kirjat kiinnostavat, mutta suuret kirjamessut ajatuksena ahdistavat.
Elokuva ystävälle
Jyväskylässä järjestetään vuosittain joka helmikuussa hieno festivaali, jossa esitellään pohjoismaista elokuvaa. Arktisen Upeeta on tapahtuma, jonka aikana on mahdollista nähdä monia sellaisia pohjoismaisia elokuvia, jotka muuten eivät lainkaan saisi näkyvyyttä Suomessa – ainakaan valkokankaalla. Elokuvien lisäksi festivaaleille osallistuu suuri joukko alan tekijöitä Pohjolasta ja yleisöllekin tarjoutuu mahdollisuus esittää heille kysymyksiä.
Arktisen Upeeta -festivaali on myös toiminut pohjoismaisen elokuvan sanansaattajana ja vieraillut Alaskan Anchoragessa asti sikäläisillä arktisen alueen elokuvafestivaaleilla.
Joulumieltä ja herkkuja
Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna Jyväskylän Paviljongissa järjestettävät Joulumarkkinat ovat todellinen joulumielen aloituspaukaus. Markkinoilla on tarjolla runsaasti erilaisia käsitöitä lahjaksi ja kodin joulukoristeluun sekä perinteisiä ja innovatiivisiakin jouluherkkuja aivan joka makuun. Myyjiä tapahtumassa on aina paljon ja asiakkaitakin riittää, joten tunnelma on tiivis ja lämmin.
Pelkästä kaupustelusta ei kuitenkaan ole kysymys, vaan tapahtuma on iloinen, koko perheelle tarkoitettu joulukauden avaus. Ohjelmaa on runsaasti ja siitä vastaavat niin ammattilaiset kuin harrastelijatkin. Erityisesti lasten esityksiä on paljon ja kaikki ohjelma on suunniteltu niin, että se sopii kaiken ikäisille. Luvassa on paljon musiikkia ja tanssia, mutta myös esimerkiksi jouluisia satuja. Koska Joulumarkkinoilla helposti hujahtaa koko päivä, on Paviljongin ravintolassa tarjolla perheille lounasta mukavaan markkinahintaan.
Toivolan Vanhan Pihan joulu on koko taas joulukuun kestävä tapahtuma, jonka ajaksi viehättävä miljöö aivan kaupungin keskustassa muuttuu todelliseksi joulumaaksi. Niin museoissa – Suomen käsityön museo sijaitsee täällä – kuin museokaupassakin näkyy vanhanajan joulujen tunnelma ja Vanhalla Pihalla voi tavata myös joulupukin ja tonttuja.
Joulupihalla järjestetään vaihtuvaa ohjelmaa ja vanhanajan joulun teemaan sopivia työpajoja, joten kotiin voi lähteä mukanaan jotakin aivan itse tehtyä pukinkonttiin pantavaksi. Ja jos itse tekeminen ei kiinnosta, lukuista kauppiaat toinen toistaan viehättävämmin tuottein pitävät kyllä huolen siitä, että tyhjin käsin kotiin ei tarvitse palata.
Joulunavaus taas tapahtuu Jyväskylässä jo marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Silloin kävelykadulla on paljon jouluista ohjelmaa – muun muassa Jyväskylän kaupunginteatterin pienoisnäytelmiä ja erilaisia tanssi- ja musiikkiesityksiä – ja suuret joulumarkkinat. Toki myös joulupukki vierailee tapahtumassa.